KunnonAlku

Yhdessä onnistumme!

  • Nainen 51v, Kunnon Alku 2015 -ryhmästä

    ”Aloittaessani KunnonAlku -ryhmässä oli liikunnan ilo hiipunut lähes nollaan. Tein päätöksen lähteä ryhmään enkä ole katunut. Olo on pirteämpi niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Ensimmäiset treenit tuntuivat kauheilta, mutta kyllä kroppa niihin tottui. Teemun ravintoluento sai ymmärtämään ravinnon merkityksen sekä kuinka tärkeää on syödä 5-6 kertaa päivässä. Rasvaakin lähti ja lihasta tuli tilalle. Nyt homma jatkuu!”

  • Nainen, 41v, KunnonAlku 2015 -ryhmästä

    ”Lähdin KunnonAlkuun koska halusin paremman kunnon ja lisää voimaa. Oli helppo lähteä mukaan koska mitään ei tarvinnut osata etukäteen. Sai myös treenata omaan tahtiin. Tavoitteeni oli myös pudottaa painoa ja oppia syömään terveellisemmin. Olen saanut kaiken mitä lähdin hakemaan ja myös innon jatkaa treenejä. Meillä oli hyvä porukka jonka kanssa oli mukava treenata. Kiitos Minnalle hyvästä valmennuksesta!"

  • Laura Vanhatalo, KunnonAlku

    Olen 31-vuotias nainen joka on aina inhonnut liikuntaa. Pohdinnan jälkeen päätin lähteä Kunnon Alkuun mukaan ja se oli loistopäätös! 12 viikkoa ja läskiä lähti yli 11kg, lihasta tuli tilalle 1kg. Vaatekoko pieneni useammalla koolla. Tyytyväisempi en voisi olla, tästä on hyvä jatkaa. PS. Minna on huippu ohjaaja!

  • Leena Salminen, KunnonAlku

    ”Kun ilmottauduin kunnonalkuun oli syynä jatkuvaan turvotukseen kyllästyminen. Tavoitteenani oli tuo kolmen kuukauden aikana saada takaisin liikkumisen ilo. Olen aikaisemmin elämässäni käynyt paljonkin salilla ja pitänyt siitä, jostain syystä se vain hiipui ja hiipui ja loppui kokonaan. Liikkunut olen kuitenkin ratsastuksen merkeissä tuonkin jälkeen melko säännöllisesti viikottain ja koirien kanssa tykkään mennä mailla ja mannuilla. Heinäkuussa Porin Jazzeilta tullessani päätin että nyt loppui laiskottelu ja mässäily! Olen valtavan tyytyväinen tuon kolmen kuukauden "tuloksiin" olenhan nyt ilmoittautunut molempiin lisäryhmiin, joten voin varmaan sanoa että olen tavoittanut tavoitteeni liikkuisen ilosta. Kiitos Minna sinulle siitä että olet kannustanut meitä hymyssä suin eikä piukkapipoisesti :)”

Kunnon Alku

Treenaaminen ryhmässä auttaa sinua tavoitteidesi saavuttamisessa, olipa se tuloksellisen harjoittelun aloittaminen tai uuden vaihteen löytäminen omaan treeniin!
Kunnon Alku  – 12 viikkoa kestävän treenijakson aikana tutustut toiminnalliseen harjoitteluun ja saat eväitä terveelliseen ruokavalioon.

Jakson aikana tehdään myös 2-3 tutustumiskäyntiä kuntosalin puolelle sekä vapaavalintaisesti ohjatuille tunneille.

 

KunnonAlun ensisijainen tavoite on kohottaa kuntoa, lisätä voimaa ja lihasmassaa ja sitä kautta tuoda enemmän virkeyttä ja energiaa elämään. KunnonAlku on sinulle, joka kaipaat ryhtiliikettä. KunnonAlku ei vaadi minkäänlaista osaamista etukäteen, kaiken tarvitsemasi opit kurssilla muiden kanssa. Myöskään lähtökunnolla ei ole merkitystä; jokainen treenaa kurssilla oman kunnon mukaan ja kehittyy omaan tahtiin.

Sisältää:

  • 24 ohjattua ryhmäharjoitusta, kaksi harjoitusta viikossa
  • InBody-kehonkoostumusmittauksen jakson alussa ja lopussa
  • Kuntosalin ja ryhmäliikunnan käyttöoikeuden kurssin ajaksi.
  • KunnonRuokavalio-luennon terveellisestä, treeniä tukevasta ruokavaliosta
  • KunnonAlku-treenikirjan
  • Takuuvarmasti Tuloksia: löydät itsestäsi lisää virtaa niin töissä kuin vapaalla!

Seuraava kurssi alkaa syyskuussa vko 37, varaa paikkasi jo nyt!

Huom!myös aamuryhmä

Syksyn 2017 treeniajat:

iltaryhmä ma  klo 17.30 ja to klo 18.40

aamuryhmä ti klo 6.30 ja pe klo 6.30

Lisätiedot marko@sunsali.fi

Kurssin hinta 349€. 

Ilmoittaudu mukaan